Kalastaminen on usein sellainen harrastus, jota moni ainakin kokeilee esimerkiksi mökillä ollessa. Siihen tarvittavat varusteet eivät ole kovin kalliita ja koska Suomessa on monia järviä, myös mahdollisuuksia päästä kalastamaan on paljon. Mukavaa on myös se, että onnistuneen kalastusreissun jälkeen saat kokata kalaa, jonka itse pyydystit. Se sopii koko perheelle ja turvallisuudesta voi pitää huolen vaivattomasti erilaisten apuvälineiden avulla. Mutta oletko koskaan ajatellut käydä kalassa ulkomailla? Vaikka Suomessa on hyvin tilaa kalastaa, saattavat eksoottisemmat saaliit olla mielessäsi. Ulkomailla kalastaminen on varmasti kokemuksen arvoinen seikkailu, joten katsotaan seuraavaksi, miten reissu kannattaa suunnitella.

Parhaat kohteet kalastusreissulle Euroopassa

Ensin sinun tulee tietenkin päättää, mihin haluat suunnata matkallasi. Reissu kannattaa tietysti päättää sen mukaan, mikä kohde kiinnostaa sinua eniten muutenkin kuin kalastuksen merkeissä. Monissa maissa on hyvät mahdollisuudet kalastukselle, mutta kaupunkien väleillä on tietysti selviä eroja. Jos haluat pysyä matkallasi Euroopassa, voimme ehdottomasti suositella suuntaamaan Irlantiin. Siellä matkustaminen on turvallista ja omatoiminen kalastus onnistuu hyvin, sillä rannikot ja joet ovat kalaisia ympäri vuoden. Niille kalastajille, jotka haluavat nauttia erityisesti kauniista maisemista, voimme suositella suuntaamaan Sveitsin Alpeille. Vuoristo tarjoaa upeat maisemat ja alppijärvien kirkkaasta vedestä voit kalastaa niin haukia kuin taimenia. Kolmas hyvä kohde Euroopassa on Espanja ja erityisesti Aurinkorannikolle kannattaa matkata. Lämmön ja rantojen lisäksi voit osallistua kalastusretkelle, jonka aikana pääset opastetusti tutustumaan kohteen parhaisiin paikkoihin kalastaa. Retket ovat yleensä suuniteltu niin, että saat laadukkaat välineet paketin mukana, joten omia ei tarvitse kantaa mukana Suomesta asti. Voit siis yhdistää kalastuksen muuhun ohjelmaan kohteessa ja nauttia monipuolisesta lomasta.

Parhaat kohteet kauempana

Parhaat kohteet kauempana

Euroopasta löytyy siis monipuolisia kohteita kalastukseen, mutta kun kokemusta on alkanut kertyä, voi olla hyvä aika suunnata muualle. Eksoottiset kohteet sopivat kalastajille, jotka ovat tottuneet monenlaisiin tilanteisiin ja maastoihin. Esimerkiksi Bahama on kohde, josta moni kalastaja pitää erityisesti. Erilaisia kalalajeja löytyy huomattavasti enemmän kuin Suomen järvistä ja saat valita uudenlaisen kalastuspaikan vaikka jokaiselle viikonpäivälle. Tarjolla on niin avomerta kuin riuttoja, joten edessä on varmasti unohtumaton reissu. Bahaman lisäksi monet kalastajat suosivat Australiaa kalastusreissuillaan. Sanotaan, että jokaisen kalastuksesta pitävän tulisi käydä kokemassa Austraalian tarjonta edes kerran elämänsä aikana. Siellä kannattaa siis suunnata Iso valliriutalle, jossa kalalajeja on niin paljon, että niiden laskemiseen ei kannata käyttää aikaa. Kohde on muutenkin suomalaisten näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen ja kaukana, joten ainakin yksi päivä lomasta kannattaa jättää kalastamista varten. Voit suunnata reissulle joko omatoimisesti tai varata opastetun kierroksen. Molemmat vaihtoehdot tarjoavat varmasti erinomaisen lomareissun ja pääset näkemään uudenlaisia maisemia kalastaessa. Kolmas kaukomaiden kohde sijaitsee Ecuadorissa, jossa suosittelemme ehdottomasti suuntaamaan Galapagossaarille. Tämä kohde on myös erittäin suosittu ja siellä pääset kalastuksen lisäksi myös näkemään esimerkiksi delfiinejä. Alueen vesistöjä kutsutaan maailman hedelmällisimmiksi, joten tämä kertoo varmasti paljon siitä, mitä kaikkea se tarjoaa reissaajille.

Kun suunnittelet kalastusreissua ulkomaille, suosittelemme ensin miettimään omaa osaamista ja kokemusta. Moni kohde sopii myös siihen, että kokeilet kalastamista ensimmäistä kertaa, mutta kaukomaiden olosuhteet voivat tuoda mukanaan lisää haasteita. Jos haluat lähteä matkaan koko perheen kanssa, voi opastettu retki olla juuri sopiva teille. Paikallinen opas tuntee vesistöt ja alueen hyvin, joten voitte keskittyä kalastamiseen turvallisesti ja rauhassa. Tämä on tärkeää niin turvallisuuden kannalta ja myös sen kannalta, että voitte nauttia kohteen maisemista ja kokemuksesta ilman ylimääräisiä huolia. Matka on siis helppo suunnitella niin omatoimisesti kuin valmiin lomapaketin kanssa.