Tuulastus on alkukantainen ja perinteinen kalastustapa vuosituhansien takaa. Sen jäljet johtavat jo keihään keksimisen aikoihin, jolloin se oli ainoa ase jolla voitiin metsästää ja kalastaa. Tuulastuksen taika on juuri tässä primitiivisessä tyylissä kalastaa mahdollisimman yksinkertaisin keinoin, ja kokea metsästämisen jännitys vain atrain ja valo apuvälineinä. Tuulastuksen kiehtovuus on myös siinä että se suoritetaan aina pimeän aikaan syysiltoina, jolloin voi kokea luonnon hiljaisen läsnäolon voimakkaasti.

Ennen muinoin tuulastettiin soihduin ja keihäin. Koska kalastusmuoto on aika yksinkertainen, se ei ole paljon noista ajoista kepainatynyt, eikä tarvitsekaan. Moderni välineistö koostuu led-valosta ja atraimesta. Tuulastaminen on kahden kalastajan hommaa, toinen soutaa ja toinen pitää valoa ja atrainta. Vaikka led-valon ansiosta tuulastus on hieman helpompaa, se ei ole kuitenkaan yleistynyt kalastusmuotona vaikka näin joskus uumoiltiin. Voi oikeastaan sanoa että tuulastus on jo katoavaa kansanperinnettä. Ehkä yhtenä syynä tuulastuksen hiipumiseen on se, että Suomen järvikaloja ei oikein osata arvostaa, lahna ja hauki kun ovat ne yleisimmät tuulastuksessa saatavat kalat. Molemmat ovat isoja ja helposti napattavissa atraimella, niillä on myös tuulastukseen sopiva piirre piiloutua nukkumaan rantakasvillisuuden sekaan.

Pimeiden syysiltojen harrastus

 

Tuulastukseen lähtö on aina jännittävää. Hiljaiselle järven selälle soutaen avautuu ihan erilainen maailma kuin päiväsaikaan. Ehkä pimeässä on mystiikkaa ja aavistus vaaraakin? Pimeä vedenpinta ei anna mitään ilmi mitä pinnan alla tapahtuu. Tuulastaja toivoo pilvistä yötä, jottei kuunvalo loista liikaa ja haittaa kalan kohdistamista. Vene lipuu hiljaa rantaa kohti ja pysähtyy juuri ennen rantakasvillisuutta josta on suora näkyvyys sen juurella lepäävään saaliiseen. Tuulastaja suuntaa valon suoraan vedenpinnan yläpuolelta haluamaansa kohtaan vedenpohjassa ja hahmottaa saaliin. Atraimen kanssa saa olla nopea. Sillä ei saa rikkoa veden pintaa vaan sillä isketään nopeasti ja voimakkaasti kohteen niskaan kerran. Tuulastaessa ei voi odottaa suurensuuria saaliita, mutta pari jäntevää haukea tai muuta isoa kalaa jää helposti satimeen taitavalle atraimen käyttäjälle.

Muutama ohje tuulastajalle

 

Tuulastus kuten muukin kalastus on luvanvaraista ja tuulastukseen on olemassa tietyt ajat. Huhtikuun puolesta välistä juhannukseen ei saa tuulastaa lohi- ja siikapitoisissa järvissä. On myös hyvä tuntea vesialue jolla aikoo tuulastaa. Vaikka välineet ovatkin hyvin askeettiset, ne pitää olla kunnossa. Atrain täytyy teroittaa joka kerran jälkeen, sillä osuminen kiviin rantaruovikossa on väistämätöntä, eikä tylsillä vehkeillä pidä kalastaa. Kukaan ei halua haavakkoja, vaan mieluiten nopeasti isketyn saaliin. Atraimen käyttöä kannattaa harjoitella mikäli on ensikertaa tuulastamassa. Se on yllättävän haastavaa vaikka hämäävän yksinkertaiselta näyttääkin. Myös veneen käyttö pitää hallita hyvin, se pitää pystyä pitämään paikallaan juuri sopivassa kohtaa jotta iskijä pääsee vaivatta juuri saaliin kohdalle ja pysyy siinä paikallaan. Tuulastusta harjoitetaan ympäri maailmaa, saaliskalat vaihtelevat suurestikin paikasta riippuen. Noin yleisesti isompia kaloja on helpompi napata atraimeen, mutta ahvenen kokoinenkin kala on tuulastettavissa etenkin kokeneelle atraimen käyttäjälle. Ahventen ja muiden pienempien kalojen kohdalla on vaan iskettävä sitä kylkeen kalan koon takia. Muutoin se helposti puikahtaa atraimen hampaiden välistä pakoon. Vaikka Suomessa tuulastus on lähinnä harrastus, se on joissain maissa vielä tärkeä kalastuksen muoto. Monet etelän maiden saaristojen heimot pitävät yllä tätä taitoa joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Tuulastus mielletään joskus aika brutaalina kalastuskeinona ja se oli myös kiellettyä Suomessa vuodesta 1902 aina vuoteen 1951 koska sen katsottiin heikentävän kalakantoja perustuen tuulastuksen tehokkuuteen. Toivottavasti tuulastus kuitenkin säilyy osana Suomenkin kalastusperinteitä.

 

Muutama ohje tuulastajalle